keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Lumen riemu

Lapsena ensilumi oli suuri tapahtuma, joka merkitsi lumiukkojen tekoa, pulkkamäkeä tai lumisotaa. Muistatko, miltä märkä lapanen tuoksuu? Ja jos kaatui hiihtäessä, lumi löysi tiensä paljaalle iholle, nipisteli ja pisteli.

Tutustu talviseen luontoon

Hiihtotaidon oppii yleensä jo lapsena. Ehkä se on meillä geeneissä, Suomessa on liikuttu hiihtäen jo vuosituhansia. Itse suoritus ei vaadi suurta huomiota, joten hiihtäessä voi keskittyä omiin ajatuksiinsa. Mäntymetsässä on ihan oma tunnelmansa, varsinkin hämärän aikaan. Ilma tuoksuu kosteankylmille havuille, ja lumen riemu valtaa ladulla mielen.

Toki luonnossa voi liikkua ihan jalkaisinkin. Tai lykkiä potkukelkalla, se on kuin aikamatka takaisin lapsuuteen. Metsään pääsee täällä Kalajoella myös moottorikelkalla, ja vauhdin hurman kokee ihan perinteisessä pulkkamäessäkin.

Kunto nousee ja mieli virkistyy

Ulkoilun psyykkisiä virkistysvaikutuksia kukaan tuskin kieltää. Liikunta raittiissa ulkoilmassa auttaa myös kehoa torjumaan flunssaa ja muita tauteja. Ja vauhdin voi soveltaa aina oman kunnon mukaan, oli laji mikä hyvänsä.

Hiihdon ystävä tietää, että monet ongelmat jäävät ladun varteen tai ainakin kutistuvat matkalla. Energiaa kuluu reippaasti, ja kunto nousee. Hiihtäessä käytetään lähes kaikkia kehon suuria lihasryhmiä, ylävartalokin joutuu töihin. Sukset voi vuokrata, eikä rautaista pohjakuntoakaan tarvita. Mikset kokeilisi hiihtoa hiihtolomalla?

Nauti talvesta Kalajoella

Kalajoki Resort on loistava vaihtoehto talviloman viettopaikaksi. Dyynien muovaama, kumpuileva maasto on kiehtova jalkaisin, moottorikelkalla tai suksilla. Hiekkasärkkien huipulta voi laskea pulkalla erikokoisista mäistä, koko perheen voimin. Välineet talvilajeihin voi vuokrata täältä.

Moni vieraamme on yllättynyt siitä, kuinka laaja ja hyvässä kunnossa Kalajoen latuverkosto todella on. Täällä kelpaa sivakoida. Lumoavat reitit vaihtelevat metsän siimeksestä huurteiseen meren rantaan ja jäälle. Maasto on vaihtelevaa, mutta nousuja ei ole liikaa. Kovakuntoisimmat voivat testata kuntoaan hiihtokeskuksen nousuissa.

Tekemistä riittää sisätiloissakin. Leikkimielinen kisa keilahallissa piristää porukan. Ja mikä onkaan ihanampaa kuin saunan tai kylpylän lämpö ja hemmottelevat hoidot. Sitten vielä hyvää ruoka ja lasillinen takan ääressä, mukava raukeus kehossa ja mielessä.


Nimimerkki Kikka Kalajoki
Blogin takana on tiimi, joka koostuu Kalajoki Resortin henkilökunnasta ja ystävistä.